• Tessa Virta Orkesteri
  • Keikat
  • Levyt
  • Säveltäjä
  • Tarina
  • Videot
  • Galleria
  • Yhteys
  • FI
  • EN

Tessan tarina

Lapsuus ja nuoruus:

Olen syntynyt Jyväskylässä vuonna 1967 Päijänteen kauniissa rantamaisemissa. Aloitin klassiset piano-opinnot kuusivuotiaana Dmitry Hintzen johdolla ja konsertoin jo varhain muiden lahjakkaiden oppilaiden kanssa. Musiikki oli minulle tärkeä itseilmaisun väline, ja erityisesti rakastin soittaa Bachia ja Chopinia. Klassiset opinnot veivät minut lopulta Helsinkiin, jossa aloitin opinnot Oulunkylän Pop & Jazz Konservatoriossa 20-vuotiaana. Valmistuin sieltä vuonna 1996. Tuolloin tapasin myös tulevan mieheni, kontrabasisti Olli Peuhun. Myöhemmin jatkoin opintojani Sibelius-Akatemian jazzosastolla ja valmistuin musiikin maisteriksi pääaineenani piano vuonna 2006.

Oma bändi ja yrittäjyys:

Olen johtanut Tessa Virta Orkesteria vuodesta 1990, esiintyen ja konsertoiden monenlaisissa tapahtumissa ympäri Suomea. Aloimme jo tuolloin myydä itse omia esiintymisiämme ja perustimme tätä varten Kumina Music Oy:n. Orkesterinjohtajan yhteistyöni Tapani Kansan kanssa alkoi vuonna 1993 ja johti myöhemmin lukuisiin yhteistyöprojekteihin eri artistien kanssa.

Lapsemme syntyivät vuosina 1999 ja 2000, ja pian sen jälkeen muutimme takaisin Jyväskylään lähemmäksi sukulaisia ja mummolaa. Ensimmäisen oman konserttikiertueeni järjestin vuonna 2003, ja esikoisalbumini Um Poeta julkaistiin seuraavana vuonna. Käytin tuolloin paljon aikaa säveltämiseen, ja esiintyimme jazzkombon ja jousikvartetin kanssa eri puolilla Suomea. Vuonna 2010 tuotimme unohtumattomat sävellyskonserttini Jyväskylä Sinfonian kanssa Helsingin Savoy-teatterissa ja Jyväskylän Teatteritalossa. Näiden konserttien pohjalta julkaistiin Sun silmissäs näen rakkauden -albumi vuonna 2012. Olen julkaissut useita albumeja ja singlejä, ja vuonna 2020 ilmestynyt Joulun Tähdet valittiin vuoden joululevyksi paikallisradiotoimittajien toimesta.

Musiikistani ja minusta sanottua:

Musiikista, jota persoonallinen Tessa Virta esittää, huokuvat kauniit ja vahvat melodiat, jotka löytävät poljentonsa keinuvista ja svengaavista rytmeistä jazzin ja bossa novan synnyinseuduilta. Omien esiintymisten ja konserttien lisäksi Virta on tullut tunnetuksi orkesterinjohtajana monien suomalaisten artistien (mm., Tapani Kansa, Sami Saari, Johanna ja Ville Rusanen, Jarkko Ahola, Jari Sillanpää ja Pentti Hietanen, Johanna Försti, Diandra, Tomi Metsäketo, Mari Palo, Pepe Wilberg) konserttikiertueilta. Esiintymisten lisäksi Tessa on tehnyt sävellyksiä ja sovituksia big bandeille, sinfoniaorkestereille, lauluyhtyeille, teatteriesityksiin sekä useille eri kokoonpanoille. Big Band -sävellyskilpailun finaaliin Tessa valittiin v. 2007 Hollantiin. Tessa Virralle on myönnetty kokovuotiset taiteilija- apurahat vuosina 2010 ja 2011.

Porvoon Kaupungin Taiteilija- apuraha myönnettiin Tessalle vuonna 2018.

Tällä hetkellä asumme Porvoossa ja esiinnymme Tessa Virta Orkesterilla jatkuvasti eri yritystapahtumissa sekä konsertoimme sekä itse että eri artistien kanssa. Esiintymisistä vastaa yhteinen yrityksemme Kumina Music Oy. www.kumina.com

Tessa Virta CV 2022

KEIKAT

  • 25/07/2026
    Porvoo, Yksityistilaisuus
    Tessa Virta Duo
  • 29/08/2026
    Ikaalinen, Kylpylä
    Pentti Hietanen ja Tessa Virta Duo

Instagram

Kiva kesäfestarikeikka Johannan kanssa Vääksyssä! Kiva kesäfestarikeikka Johannan kanssa Vääksyssä! Niin yleisö kuin meidän Hikukin🐶nautti kovasti😀
@johannarusanen 
@hyvinsoi_asikkalassa
Johanna Rusanen & Tessa Virta ” Hyvin soi Asikkala Johanna Rusanen & Tessa Virta ” Hyvin soi Asikkalassa” su 5.7. klo 19, vapaa pääsy!
Ainutlaatuisessa kesäillassa pääset nauttimaan sopraano Johanna Rusasen ja pianisti Tessa Virran kanssa tunnetuista klassikoista, koskettavista ooppera- aarioista sekä rakastetuista musikaali- ja elokuvasävelmistä upeissa järvimaisemissa.
@johannarusanen 
@hyvinsoi_asikkalassa
Kuva @tomastenstrom
Kiitos upeasti järjestetystä tilaisuudesta @avueve Kiitos upeasti järjestetystä tilaisuudesta @avuevents_official ja @ingman.robert !
Tässä muutama klippi esityksistämme Ollin kanssa😊
Kiitos videoista @emilsallinen #clutchproductions
#tessavirtaduo @olli_peuhu
Tunnelmia ikimuistettavasta konsertista näiden ” i Tunnelmia ikimuistettavasta konsertista näiden ” ihanien velikultien” kanssa, ja hauskaa oli niin meillä kuin yleisölläkin. Monipuolinen kattaus ” Volare- lento unelmiin”.
@tomimetsaketo_official 
@pilotmikael #mikaelkonttinen 
@olli_peuhu 
@kangasalatalo
Tervetuloa Ranta-Aittaan pe 22.5 ja 26.6. Tessa Vi Tervetuloa Ranta-Aittaan pe 22.5 ja 26.6. Tessa Virta Duon musiikki soi livenä klo 19-21, vapaa pääsy! Ihana miljöö Vanhassa Porvoossa ja herkku antimet😊
#tessavirtaduo @olli_peuhu @rantaaitta "Pianisti-laulaja Tessa Virta ja kontrabasisti Olli Peuhu esiintyvät tunnelmallisessa Ravintola Ranta- Aitassa Vanhan Porvoon ainutlaatuisessa miljöössä pe 22.5. ja 26.6. 
Illan aikana kuullaan tuttuja smooth jazz-, bossa nova- ja popklassikoita svengaavin, tyylikkäin sovituksin.
Vapun viettoa perinteisesti Sipulissa🎈Oli hyvät tu Vapun viettoa perinteisesti Sipulissa🎈Oli hyvät tunnelmat jälleen ja ” haitaripartiolla” kierreltiin myös😀
@ravintolasipuli 
#tessavirtaorkesteri @olli_peuhu @aleksiahoniemi @kepa.kettunen
Mukavia keikkoja @radissonredhelsinki 😊Seuraavan k Mukavia keikkoja @radissonredhelsinki 😊Seuraavan kerran jälleen la 30.5., tervetuloa!
#tessavirtaduo @olli_peuhu 
#pienisydän 
#hiljaistaon
#hitthatjivejack 
#ipanemantyttö
Radisson Blu Royal Hotel Helsinki avattu. Oli ilo Radisson Blu Royal Hotel Helsinki avattu. Oli ilo olla mukana kahdessa kutsuvierastilaisuudessa ” Laulavien tarjoilijoiden” kanssa; hyvin upposi yllätys😊@hannanpalapeli( Hanna Kronqvist) ja @kuivapekka ( Pekka Kuivalainen), @olli_peuhu 
#radissonbluroyalhelsinki #kamppi #tessavirtaduo #laulavattarjoilijat

© 2026 Tessa Virta

Rekisteri- ja tietosuojaseloste | Tietoa evästeistä | About cookies

Tessa Virta
Hallinnoi evästeiden suostumusta
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset Always active
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin. Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.
  • Manage options
  • Manage services
  • Manage {vendor_count} vendors
  • Read more about these purposes
Näytä asetukset
  • {title}
  • {title}
  • {title}