• Tessa Virta Orkesteri
  • Keikat
  • Levyt
  • Säveltäjä
  • Tarina
  • Videot
  • Galleria
  • Yhteys
  • FI
  • EN

Tessa Virta “Elämä on tässä” -single

TESSA VIRTA ”Elämä on tässä” -3 kappaleen single

Pianisti-laulaja Tessa Virta julkaisikolmen kappaleen maxisinglen Elämä on tässä perjantaina 28. huhtikuuta. Uuden maxisinglen kappaleet keinuvat Virralle tuttuun tyyliin bossanovan ja muiden lattarirytmien tunnelmissa. Virta vastaa kappaleiden sävellyksistä ja niiden tekstit ovat sanoittaja Sinikka Svärdin käsialaa. Kaksikon yhteistyön hedelmistä on saatu nauttia jo viime syksynä ilmestyneen Kipua ja kipinää -maxisinglen tiimoilta.

“Tessan ja minun ensimmäisissä yhteisissä laulussa oli kipua ja kipinää. Näihin kolmeen uuteen kappaleeseen olemme halunneet maalata sanoilla ja sävelillä enemmän iloa ja toivoa”, Svärd avaa.

Iskelmällinen avausraita ja nimikkokappale Elämä on tässä kertoo ilon etsimisestä ja löytämisestä maailmassa tapahtuvien kauheuksien keskellä. Pandemia aiheutti uusia haasteita, eristäytyneisyyttä sekä myös yksinäisyyttä. Sitä seurannut Ukrainan sota on koskettanut suomalaisia erityisellä tavalla. Elämänilo on tuntunut himmenevän, välillä jopa katoavan.

“Mikään ei ollut niin kuin ennen. Piti opetella etsimään ja löytämään iloa uusista, ihan pienistäkin asioista. Luonto ja sen herkkä kauneus lohdutti ja tyynnytti usein levollisuuteen kaikessa epätietoisuuden ja pelon myllerryksessä. Sitä löytämisen riemua olen halunnut tuoda tähän tekstiin. Sen oivaltamista, että mitä ikinä elämä mukanaan tuokaan, tärkeintä on löytää sisäinen rauha tässä ja nyt”, Svärd kertoo.

Valmis onneen -kappaleessa läsnä on kevät ja sen vastuttamattoman väkevä riemu. Kappaleen teksti on syntynyt talven pimeydessä, jolloin valon kaipuu on toisinaan tuntunut melkein fyysisenä kipuna. Elämän kevät voi puhjeta myös pitkän pimeyden kurittamaan suhteeseen – pitää vain avata sydämen ikkunat ja päästää valo sisään. Kevään saapuminen onkin kuin rakastuminen, aina yhtä ihanaa!

Maxisinglen päättävä Ylpee ja haikee -kappale kertoo lapsen ja vanhemman välisestä rakkaudesta. Kappaleella kuvataan vanhemman pohjatonta ylpeyttä omasta pienokaisestaan, kun tämä rohkeasti tavoittelee ja saavuttaakin omia unelmiaan. Samaan aikaan surettaa ja itkettääkin, kun lapsi lopulta lähtee omille teilleen rakentamaan omaa elämäänsä. Virta ja Svärd molemmat jakavat nämä tuntemukset, kun molempien lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa ja äidit ovat haikeudesta huolimatta omistaan pelkästään ylpeitä.

Virran tuottajaparina jatkaa monen eturivin artistin kanssa työskennellyt Janne Oinas, joka on myös tuttu muun muassa Vain Elämää -ohjelman taustajoukoista. Maxisinglellä musisoivat Tessa Virta (piano ja laulu), Peter Engberg (kitara), Olli Peuhu (kontrabasso) ja Kepa Kettunen (rummut).

 

Tessa Virta ”Elämä on tässä” KUMCD012 (Elämä on tässä, Ylpee ja haikee, Valmis onneen)

Kustantaja ja julkaisija: ©Kumina Music Oy 2023

Julkaisu: to 28.4.2023

Säv. Tessa Virta

San. Sinikka Svärd

Sov. Tessa Virta

Digitaalinen jakelija: Texicalli Records Oy/ Martti Heikkinen

Äänitys, miksaus, tuottaja: Janne Oinas

 

Masterointi: Pauli Saastamoinen Finnvox Studiot

 

Takaisin

KEIKAT

  • 23/07/2025
    Renko, Rengon kirkko
    Pentti Hietanen ja Tessa Virta Duo
  • 25/07/2025
    Porvoo, Pellinge Marina
    Tessa Virta Duo
  • 12/10/2025
    Pieksämäki, Kulttuurikeskus Poleeni
    Pentti Hietanen “Minulta sinulle”

Instagram

Meidän perhe❤️Ihana äitienpäiväviikonloppu Meidän perhe❤️Ihana äitienpäiväviikonloppu! #porvoo 
@niilopeuhu @neltsup @olli_peuhu
Olipa mukava vappupäivä jälleen Sipulissa näid Olipa mukava vappupäivä jälleen Sipulissa näiden huipputyyppien kanssa! Talvipuutarhassa soiteltiin ja ” partioitiin” myös muihin saleihin, hauskaa oli ja jengi viihtyi😊🎈Kiitos
@aleksiahoniemi 
@olli_peuhu 
#mikkoarlin
@ravintolasipuli
Mukava keikka Duolla Ollin Kanssa Kampissa huikein Mukava keikka Duolla Ollin Kanssa Kampissa huikein maisemin. Ensin taustamusaa, sitten vedimme Musavisan ja loppuun tanssahteluakin😊
#yrityskeikka
@olli_peuhu 
#tessavirtaduo 
#musavisa
#smoothjazz
Muutama päivä sitten keikka UPM:n pääkonttoril Muutama päivä sitten keikka UPM:n pääkonttorilla Miljardikerhon illallisilla😊Näiden kanssa on aina niin kivaa #laulavattarjoilijat Hanna Kronqvist ja Pekka Kuivalainen
#upm 
@kuivapekka 
@hannanpalapeli 
@olli_peuhu
Suuri laulajamme on poissa😢yllättäen. Tapania Suuri laulajamme on poissa😢yllättäen.
Tapania muistellen ja kaikkia koettuja yhteisiä hetkiä vuosikymmenten varrelta, kiitos. Lepää rauhassa🪽🙏 #tapanikansa
Muistoja: #hartwallareena1996
#huomentasuomi1996joulu
#rautavaarakiertue2015
You tubesta löysin SuomiTV:n ”Fredin vieraana” -ohjelmien jaksot. Kannattaa käydä katsomassa; tarinoita elämästä ja aina muutama laulukin. Oli hyvä ohjelma ja upeita vieraita. Vuosi oli jotain 2011😄, meitsi pianossa. #fredinvieraana #mattisiitonen
@katri_helena_official 
#kaihyttinen
#pirkkomannola
#airasamulin 
#lasseviren 
#vexisalmi 
#tittajokinen
#marjattaleppänen
#tapaniperttu 
#riittauosukainen 
#kristiinaelstelä 
#ismokallio 
Tuottaja @tomilindblom
Tulethan konserttiin! Huom, konsertti siirretty la Tulethan konserttiin! Huom, konsertti siirretty la 12.4 sairauden vuoksi. Liput käyvät sellaisenaan.
Pentti Hietanen ja Tessa Virta Duo Porvoon Grandissa pe 21.3 klo 19. Liput: NetTicket 33,50 €
#tarinoitajamusiikkia
#minultasinulle
#tuttujaklassikoita
@grandkulturhuset 
Konsertti myös Oripään Kivisalissa su 23.3 klo 15, liput
 30€ ovelta.
@pentti_hietanen58 
@olli_peuhu
Ystävänpäivä koittaa!❤️Ihana lahja tulla k Ystävänpäivä koittaa!❤️Ihana lahja tulla konserttiimme Porvoon Grandiin pe 21.3 klo 19. 
Liput NetTicket 33,50 €
Kiitos ihanista palautteista viime konsertista Teatteri Vantaalla. ” Oli niin hieno ilta, että välillä tuli kyynel silmään”
” Lämmin, tunnelmallinen konsertti”
” Upea konsertti, naama kastui väkisin”
” Mahtava trio”
@pentti_hietanen58 
@olli_peuhu 
Pentti Hietanen & Tessa Virta Duo” Minulta sinulle”
Kts.lisää www.kumina.com

© 2025 Tessa Virta

Rekisteri- ja tietosuojaseloste | Tietoa evästeistä | About cookies

Tessa Virta
Hallinnoi evästeiden suostumusta
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset Always active
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin. Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.
Manage options Manage services Manage {vendor_count} vendors Read more about these purposes
Näytä asetukset
{title} {title} {title}